Valitse sivu
Hiljattain kaupunkimme pitkäaikainen kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen jäi eläkkeelle. Sain kunnian osallistua uuden kaupunginjohtajan valintaprosessiin ja valintatoimikuntaan. Niin ikään osallistuin hiljattain kahden palvelualuejohtajan valintaprosessiin laajennetussa henkilöstöasiainjaostossa. Meillä on uusi kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen on tuonut vahvaa talousosaamista tullessaan.
Minulla on pari valtuustokautta takana. Yksi varalla ja toinen varsinaisena valtuuston jäsenenä. Molemipina kausina olen ollut kaupunkikehityslautakunnan varsinainen jäsen.
Järvenpään kaupunkia on kiitetty mm kaupunkisuunnittelun osalta. Kaupungin arkkitehti Ilkka Holmila teki pitkäjänteistä työtä asukkaiden viihtyvyyden hyväksi, niin ikään Kaarina Laine, joka hiljattain jäi ansaitulle eläkkeelle.
Järvenpään uudet alueet ovat saaneet mm kauniit hulevesijärjestelmät, jotka suojaavat meille rakasta Tuusulanjärveä.
Kaupunkisuunnittelutiimi tekee ja suunnittelee osaavasti ja hienosti rakentuvaa urbaania kaupunkia. Toki ymmärrän valtuutettuna sen, että kaupunkikuvasta, kaavoituksesta ja julkisivuasioista on yhtä monta mielipidettä, kuin on asukastakin. Joskus myös mielipiteemme vaihtuvatkin.
On ollut hienoa saada yhdessä eri puolueiden edustajien kanssa rakentaa ja kehittää kaupunkia, jossa asuu ja viihtyy.
Järvenpäätä on kehitetty pitkäjänteisesti. Kaupunki on saanut uusia työllistäviä yrityksiä. Lidl, Auramo, Lujabetoni,Würth, Kamux, Puuilo, tässä vain muutamia mainitakseni. Boogie, Svengi, Lepolan alue, Pajala sekä monet muut hankkeet ovat edenneet. Ainola-keskus tulee muodostamaan mielenkiintoisen kokonaisuuden.
Kaupunkimme kaavoitusosasto sen virkamiehet ja johto kaupunkikehityksessä ovat, uskallan sanoa yksi tehokkaimmista ja osaavimmista tämän kokoluokan kaupunkien joukossa. Hyviä neuvottelutaitoja ja sosiaalisen kanssakäymisen osaamista ei kaikilka ole. Järvenpään kaupunkikehityksen johto on tässä onnistunut.
Järvenpään kaupungin kaupunkikehitys on onnistunut nostamaan viime vuosikymmenen aikana kaupunkimme pääkaupunkkseudun ja keskisen Uudenmaan kiinnostavaksi kohteeksi.
On epäoikeudenmukaista syyllistää virkamiehiä ja päättäjiä sekä kaupunkikehityksen johtoa esimerkiksi Lujatalon Perheläprojektin epäonnistumisesta. Minkäpä sille päättäjät voivat, jos yrityksen varat ja hanke ei onnistu?
Nyt Perhelä, eli Bulevardikortteli rakentuu parhaillaan YIT:n toimesta.
Hiljattain kaupungin talousjohtaja otti kantaa Järvenpään talouslukuihin. Kaupunki velkaantuu. Tulevan valtuuston onkin syytä tarkoin pohtia kaupungin talouden tilaa ja tehdä tervehdyttäviä päätöksiä talouden osalta.
Järvenpää lukeutuu monilla mittareilla mitattuna kiinnostavaksi kohteeksi yrittäjille ja uusille asukkaille. Kulttuurikaupunkina Järvenpää erottuu myös positiivisesti Keski-Uudenmaan alueella. Kaupunkilaisina Järvenpään asukkaat saavat käydä uudessa Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksessa hyvää hoitoa saamassa.
KeuSote puhuttaa ja hakee vielä muotoaan. Yllätyksiltä kustannusten osalta ei ole vältytty. Järvenpää tekee tällä hetkellä muutaman kunnan kanssa Sote- yhteistyötä. Maakuntahallinto ja sen ratkaisut tulevat taatusti heijastumaan myös järvenpääläisten veronmaksajien elämään. Nähtäväksi jää millä tavoin?
Kaupunginvaltuusto, kaupungin hallitus, sekä eri lautakunnat osallistuvat kaupungin operatiivisen johdon rinnalla strategisen johtamisen ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien myötä kaupungin kehittämiseen. Se on demokratiaa.