Valitse sivu

Olen seurannut keskustelua sosiaalisessa mediassa ja muuallakin, koskien Järvenpään kaupunkikehitysjohtajan valintaa. On selvää, että valintaprosessi herättää tunteita, olipa ehdolla kuka tahansa. Nyt näyttää kuitenkin olevan niin, että joidenkin keskustelua ylläpitävien tavoite on herättää epäilystä ei ainoastaan henkilöön, joka valitaan vaan myös valintaprosessiin. Valintaprosessi tehdään nyt pieteetillä. Ehdokkaita on kohdeltu yhdenvertaisesti. Kaikkien hakemukset ovat olleet käsittelyssä ja valtuutettujen nähtävinä.

Ihmettelen suuresti niitä valtuutettuja, jotka ylläpitävät huonoa ja epäkohteliasta ja asiatonta keskustelukulttuuria.

Loanheitossa unohdetaan, että samalla kun peräänkuulutetaan hyvää koulutusta virkaan valittavalta, unohdetaan omalla kohdalla hyvä koulutus ja sivistynyt käytös. Ihmettelen näitä korkeasti koulutettuja loanheittäjiä ja ihan tavallisia kaupunkilaisia, jotka syyllistyvät yhden ihmisen lynkkaukseen.

Järvenpään kaupunkia on kehitetty kaupunkikehityksen työntekijöiden, virkamiesten ja johdon toimesta jäntevästi. Tulokset näkyvät. Joitakin tulokset eivät tietenkään miellytä. Monia kylläkin. Kaupunkiin muuttaa uutta väkeä ja yrityksiä on myös saatu Järvenpäähän ja toivottavasti saadaan lisää. On päivänselvää, että jokaisessa työyhteisössä löytyy tyytymättömyyttä johtoa kohtaan. Täydellistä ihmistä ei Järvenpäähän saada kaupunkia kehittämään vaikka näin toivottaisiin. Jokaisella ihmisellä on omat puutteensa. Kaupunkikehitys on tiimityötä.

Erään ehdokkaan kohdalla on ivallisesti viitattu mielisairaanhoitajan pätevyyteen. Näyttää siltä tämä keskustelu, että tuo ammattitaito tarvitaan, jos meinaa kestää virassa, mikäli valituksi tulee.

Eikö meidän kaupungin asukkaina ja erityisesti valtuutettuina tulisi muistaa, että edustamme suhteessa kaupungin työntekijöihin itse kukin ainakin valtuutettuina työnantajaa.

 

Markku Tenhunen

kaupunginvaltuutettu KD

kaupunkikehityslautakunnan jäsen

kuntavaaliehdokas 2021